a new plan

Okei. Mun alkuperäinen suunnitelma oli se että laihdutan ensin sinne 54kg, sitten pidän "kesätaukoa" ja nautin kesästä ja syksyllä jatkan jos haluan. Suunnitelmat käänty kuitenkin vähän päälaelleen kun kävi ilmi että mulla on elokuun lopussa yks hiusmallikeikka. Ja tota, mun pitää kävellä catwalkilla korkkareissa. Eli mun pitää olla ihan saaaatanan laiha.

Kun mietiskelin asiaa ja tulin vielä siihenkin tulokseen että nyt on tulossa paljon "ruokatapahtumia" - Provinssi (<3), juhannus ja kesäkuun lopussa odottava Lontoonmatka (<3!!) niin tulin tulokseen että ehkä on parempi pitää se kesäloma laihdutuksesta jo nyt vaikka en olekaan sitä mitenkään ansainnut. Sitten Lontoon matkan jälkeen tarkoitus (3.7 tullaan takaisin) olisi taas aloittaa niin helvetin kova laihdutus. Ja 52 sinne elokuun loppuun. Kyllä mun pitäis ehtiä, vaikka lihoisin 58kg asti. Kahdessa kuukaudessa 6kg ei pitäis olla mikään mahdoton tavoite.

Nyt oon pari päivää syöny kohtalaisen normaalisti. Oon toki herkutellu mutta yllättävän vähän määrällisesti on kuitenki menny ruokaa. Oksentanut olen pari kertaa ja sen seuraksena iltaisin kiusaavat rytmihäiriöt. Tiedän, mun pitäis ihan tosissaan lopettaa toi touhu. Se on vaan liian helppo pakokeino. Vaa'alle en missään nimessä uskalla. Ja edessä oleva kuvapostaus ahdistaa. Koitan pitää pari päivää aika tiukkana niin ehkä sitten kehtaisin muutaman kuvan räpsäistä ennen provinssia.

Tupakkaa on mennyt hävyttömän paljon, kun olen käytännössä asunut poikaystävällä. Sain muuten yhdeltä huoltoasemalta ostettua itse askin. Jee. :D Nyt siitäkin taukoa provinssiin asti.

Koittakaa tekin pärjäillä. :) Palaan kun palaan.

EDIT. 31 lukijaa, ihan mahtavaa ! Tervetuloa. :)

ahdistaa ja masentaa

Oon maailman oksettavin läski. Torstaista asti oon syöny ihan helvetisti. Oon muka selitelly itselleni että tää on nyt sitä parantumista ja normaalia. Mutta ei se oo normaalia että ei tunne ollenkaan nälkää, vain ruuasta pinkeän mahan. Äsken tulin ensimmäistä kertaa perjantain jälkeen kotiin ja nykäsin kunnon ahmimis-oksennus sessiot. Great. Inhoan mun kroppaa tällä hetkellä ihan uskomattoman paljon. Oon varma että painan taas 57kg. Enkä yhtään tiedä miten kehtaan muka tehdä jonkun kuvapostauksen.

Nyt tää loppuu. En voi enää pitää poikaystävällä olemista tekosyynä syömiselle. Ostan kesän kunniaksi askin tupakkaa ja poltan sitä nälkääni. Huomisen olen kokonaan kotona. Tavoitteena annos kaurapuuroa piltillä, pakollinen päivällinen ja iltapalaksi 100g raejuustoa ja mandariini. KAIPAAN NÄLKÄÄ JA LAIHUUTTA NIIN PALJON.

Tappakaa minut.

ajatuksia

Eilenkin mielestäni repsahdin kun söin kalakeiton kanssa leivän... Aika naurettavaa näin jälkikäteen ajateltuna. Paino kuitenkin 55.0 tänä aamuna, siis mitä oikeen tapahtuu? Vai onko normaalia että nesteitä lähtee sellanen muutama kilo? Toivottavasti huomenaamulla olis vaikka 54.9 niin voisin viettää päättärit hyvillä mielin<3

Sitten niitä syömisekoiluajatuksia. Minullahan ei siis minkäänlaista sairautta asian kanssa ole. Bulimia vierailee joskus luonani mutta mikään varsinainen asukas hän ei ole. Ajatuksieni tasollakin olen vain hieman sairas, sillä joskus peilistä katsoo ihan nätti tyttö. Toisaalta, en muista milloin viimeksi olisin syönyt jotain hyvää ilman ahdistusta.

Siksi minua mietityttääkin että miksi teen tätä. Olen nyt jo kaikkien mittojen perusteella hoikka - BMI on jotain 17.8 ainakin tämän aamun painon perusteella. Oon lukenut viimeaikoina kaikenlaisia foorumeja ja mua tosissaan pelottaa että sairastun oikeasti. Ei siihen ehkä oikeastaan niin paljon tarvita. Mulla se bulimia varsinkin on aika lähellä.

En tiedä enää haluanko sittenkään tätä. Mun portti tavalliseen ja terveelliseen elämään on vielä raollaan ja mulla on helposti voimia työntää se auki ja kävellä siitä ulos. Mutta päivä päivältä se portti valuu kiinni ja vaa'an numerot tulee mulle tärkeämmiksi. Nyt oon havahtunu ja tajunnu että mun ehkä pitäis lähteä pois ja sulkea se portti lopullisesti mun takana.

On vaan vaikeaa olla normaali. Kun osaa oksentaa, tietää miten saa ruuan aiheuttaman ahdistuksen katoamaan. Kun muistaa ulkoa niin monien ruoka-aineiden kalorit. Ja kun vaatekaapin alla lymyilee se digitaalivaaka.

Oikeastaan mulla ei hirveesti pitäis olla pelkoa. En ole ikinä tainnut painaa yli kuuttakymmentä kiloa. Rakastan liikuntaa. Minulla ei ole sokeririippuvuutta ja osaan herkutella kohtuudellakin. Tai ainakin osasin.

Toisaalta, jos jättäisin tämän niin en olisi erityinen. En kuuluisi tänne teidän maailmaan, eikä minulla olisi omaa salaisuutta. Vaa'an numerot ei enää aamu aamulta pienenisi ja poikaystävä ei sanoisi silittäessään että miten olen kamalan laiha. On niin vaikeaa luopua siitä mihin on tottunut, vaikka ehkä haluaisi.

Huomenna me mennään kotipitsaan syömään kavereitten kanssa, juhlimaan viimeistä koetta. Mietin että voisiko se olla mun uusi alku, että söisin sen pitsan hyvällä mielellä ja siinä se. Vai oksentaisinko ja näkisin ehkä vielä pienempiä lukuja perjantaina. No, se jää nähtäväksi.