Eilenkin mielestäni repsahdin kun söin kalakeiton kanssa leivän... Aika naurettavaa näin jälkikäteen ajateltuna. Paino kuitenkin 55.0 tänä aamuna, siis mitä oikeen tapahtuu? Vai onko normaalia että nesteitä lähtee sellanen muutama kilo? Toivottavasti huomenaamulla olis vaikka 54.9 niin voisin viettää päättärit hyvillä mielin<3
Sitten niitä syömisekoiluajatuksia. Minullahan ei siis minkäänlaista sairautta asian kanssa ole. Bulimia vierailee joskus luonani mutta mikään varsinainen asukas hän ei ole. Ajatuksieni tasollakin olen vain hieman sairas, sillä joskus peilistä katsoo ihan nätti tyttö. Toisaalta, en muista milloin viimeksi olisin syönyt jotain hyvää ilman ahdistusta.
Siksi minua mietityttääkin että miksi teen tätä. Olen nyt jo kaikkien mittojen perusteella hoikka - BMI on jotain 17.8 ainakin tämän aamun painon perusteella. Oon lukenut viimeaikoina kaikenlaisia foorumeja ja mua tosissaan pelottaa että sairastun oikeasti. Ei siihen ehkä oikeastaan niin paljon tarvita. Mulla se bulimia varsinkin on aika lähellä.
En tiedä enää haluanko sittenkään tätä. Mun portti tavalliseen ja terveelliseen elämään on vielä raollaan ja mulla on helposti voimia työntää se auki ja kävellä siitä ulos. Mutta päivä päivältä se portti valuu kiinni ja vaa'an numerot tulee mulle tärkeämmiksi. Nyt oon havahtunu ja tajunnu että mun ehkä pitäis lähteä pois ja sulkea se portti lopullisesti mun takana.
On vaan vaikeaa olla normaali. Kun osaa oksentaa, tietää miten saa ruuan aiheuttaman ahdistuksen katoamaan. Kun muistaa ulkoa niin monien ruoka-aineiden kalorit. Ja kun vaatekaapin alla lymyilee se digitaalivaaka.
Oikeastaan mulla ei hirveesti pitäis olla pelkoa. En ole ikinä tainnut painaa yli kuuttakymmentä kiloa. Rakastan liikuntaa. Minulla ei ole sokeririippuvuutta ja osaan herkutella kohtuudellakin. Tai ainakin osasin.
Toisaalta, jos jättäisin tämän niin en olisi erityinen. En kuuluisi tänne teidän maailmaan, eikä minulla olisi omaa salaisuutta. Vaa'an numerot ei enää aamu aamulta pienenisi ja poikaystävä ei sanoisi silittäessään että miten olen kamalan laiha. On niin vaikeaa luopua siitä mihin on tottunut, vaikka ehkä haluaisi.
Huomenna me mennään kotipitsaan syömään kavereitten kanssa, juhlimaan viimeistä koetta. Mietin että voisiko se olla mun uusi alku, että söisin sen pitsan hyvällä mielellä ja siinä se. Vai oksentaisinko ja näkisin ehkä vielä pienempiä lukuja perjantaina. No, se jää nähtäväksi.
Pelottavaa miten samalla tasolla sun ajatukset on... ite oon pohtinut ihan samaa asiaa, yhä uudestaan ja uudestaan. Tosin ilman tuota oksentamista, kun ei multa vain luonnistu...
VastaaPoistapohdi asiaa, syvästi ja hartaasti. Itse ainakin tiedän, että mä en mihinkään sairastu, vaikka jatkankin tätä laihduttamista.
Voi kultapieni, sä oot erityinen ilman tätä maailmaa, ja tosi hyvällä tavalla!<3 jos oikeesti uskallat jättää ne ajatukset niin oot vielä erityisempi, oot vahva ja selviit mistä vaan! Ei sun hoikkuus ja kauneus siitä mihinkään katoa, vaan ku sun itsevarmuus lisääntyy nii sun kauneus alkaa vaan hehkua entisestään ja sä alat uhkua sellasta tervettä kauneutta ja elinvoimaa, ja niin monet tulee olemaan sulle kateellisia! :) Mä kehotan sua koko sydämestäni että uskaltaisit ottaa sen pienen mutta vaikeen askeleen sinne syömishäiriön toiselle puolelle ja alkaa elää sun elämää omana ihanana ittenäs ilman syyllisyyttä ja kamalia ajatuksia. Koska sun blogin perusteella sä oot aivan ihanan erityinen ja omanlainen tyttö, vahva tyttö jolla on oma tahto ja omat mielipiteet, ja joka alkaa kukoistaa sillä sekunnilla ku antaa ittelleen ihan oikeesti luvan syödä sitä pitsaa. Tsemppihaleja ihan hirveesti, mä lupaan tukee sua mitä ikinä valitsetki<3
VastaaPoista