
Pitkään pohdin palaanko ollenkaan, haluanko tätä, aionko vielä yrittää ja hakata päätäni seinään.
Ja minä tulin.
Kauanko olen ollut poissa, kuukauden? En jaksa katsoa edellisen postauksen päivämäärää.
No, paljon on kuitenkin tapahtunut. Olen onnistunut päätävoitteessani; oksennan enään harvoin. Mutta se vaati uhrauksia. Luovuin karkkilakosta, kaikista lakoista ja pakotin itseni olemaan ajattelematta ruokaa. Huomasin, että kieltäytyminen jostakin sai minut vain syömään enemmän sallittuja ruokia ja himoitsemaan kiellettyä. Söin paljon, koska kerrankin minulla oli ihan hyvällä omallatunnolla lupa siihen. Aloin liikkua enemmän; jumpata, lenkkeillä, uida. On ihanaa, kun liikunta on mukavaa eikä pakonomaista.
Tykkäsin oikeasti olla "normaalisti". Siksi mietinkin niin kauan haluanko palata tähän. Mutta katsoin itseäni peilistä, katsoin meidän paskaa mittarivaakaa joka näytti 56kg. Ja päätin että palaan, tulen vielä ottamaan sen mikä minulta jäi saavuttamatta. Tai ainakin yritän. Ja niinpä olen täälä taas.
Tällä kertaa en aio yrittää syödä hirveän vähän heti alussa, vaan yritän vähentää hieman kerrallaan. Ja jos oikeasti tuntuu että kuolen nälkään niin hei, saan minä syödä. Tai jos on mennyt pitkään hyvin niin kyllä voin syödä karkkia. Päätän vihdoin tehdä tämän hitaasti ja huolella. Ei haittaa jos laihdun vaikka vaan 2kg kuussa, se olisi jo tosi loistavaa jos jouluna painaisin 51 ! Ylipäätään ajattelen, että jo 53kg olisi aika hyvä. Bmi olisi tuolloin 17.3. Toisaalta, se 16 kuulostaa niin kovin houkuttelevalta... Ja siihen pitäisi painaa 49... Mutta 17kin on jo hyvä, loistava !
Tästä se siis lähtee. :) En enää välttämättä jaksa niin paljon laskea kaloreita tai muuta ja varmasti kirjoittelen enemmän muutakin höpötystä, aion pyrkiä enemmän onnellisuuteen ja hyvään oloon, ja painotan liikuntaa vähän syömisen sijasta. :)
No, tänään syöty
-tyrnisoppaa ja vaniljakastiketta
-hedelmäsalaattia ja vaniljakastiketta
-peruna, rasvatonta piimää, makkarakastiketta, PALJON kreikkalaista salaattia
-kuppi kahvia ja vaniljakastiketta
Aika vaniljakastikkeista? :D Tänään vielä syön varmaankin jotain, ehkä omenan tai/ja jugurtin tai ananasta ja jugurttia... Tai jotain. Ihan sama mitä kunhan aika kevyttä ja pientä. :) Olisin lähtenyt lenkillekkin, mutta varvas on uskomattoman kipeä ja turvonnut... Huomenna näyttämään sitä. Lihaskuntoa varmaan teen kuitenkin vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti